Olen vuonna 1996 syntynyt kirjailija.
Olen kasvanut Kainuun vaaroilla Paltamossa ja nykyisin kotini on Kaakkois-Suomessa, Virolahdella. 70-luvun tiiliunelmassamme asuu minun ja avopuolisoni lisäksi suomenlapinkoiramme Sirius.
Vuosien varrella urahaaveita on tullut ja mennyt, mutta yksi on pysynyt. Kun opin lukemaan ja tajusin, että joku oikeasti kirjoittaa työkseen kirjoja, tiesin mikä minusta tulisi isona - kirjailija. Tähänastisen työurani olen tehnyt matkailun ja asiakaspalvelun tehtävissä.
Lapsena luin hevoskirjoja ja Neiti Etsiviä, teini-ikäni elin dystopian kultakaudella. Nykyisin luen paljon romantiikkaa ja feelgoodia, mutta pienestä kotikirjastostani löytyy myös historiallisia romaaneja, jännityskirjallisuutta ja romanttista fantasiaa. Tietokirjallisuuden puolelta nautin sotahistoriaa, Euroopan kuninkaallisia sekä naisten asemaa ja tekoja kautta historian käsittelevistä teoksista.
Pidän lautapeleistä, aurinkoisista pakkaspäivistä, muumimukeista, kirpputoreista ja englantilaisista periodidraamoista. Kirjamaailman ulkopuolella viihdyn parhaiten luonnossa, erityisesti veden äärellä missä tunnen olevani rauhallisimmillani - mökkijärveltä Oulujärvelle, sieltä Saimaan rannoille ja lopulta Suomenlahden äärelle päätyneenä vesielementti on aina ollut lähelläni. Rantakalliolla seistessä tuntuu siltä kuin seisoisi maailman laidalla ja kaikki olisi mahdollista.
ANNI NISKANEN
Tunnustukset
Vuoden Eino Leino 2025
Vuodesta 2011 alkaen Paltamossa valittu vuoden Eino Leino on henkilö, joka toiminnallaan nostattaa Paltamoa, paltamolaisuutta ja sanataidetta. Vuoden Einon Leinon valitsee Paltamon kunnanhallitus kuntalaisten tekemien ehdotusten pohjalta.
Valintaani vuoden 2025 Eino Leinoksi perusteltiin seuraavasti: “Perusteiksi valinnalle mainittiin paltamolaissyntyisen Niskasen (s. 1996) toimiminen esimerkkinä nuorten kirjoitusharrastuksessa rohkaisemisessa, sekä ammattimainen ote kirjoittamisessa, mikä johti heti uran alussa kirjasarjan kirjoittamiseen. Hänen katsottiin myös tuovan myönteisesti esille paltamolaisia juuriaan muualla asuvana kirjoittajana.”
Rakkauskirje pienille kylille ja niiden ihmisille - miten syntyi Lehmuslahti?
Keväällä 2023 jouduin työtapaturman seurauksena sairaslomalle. Kipujen vuoksi jouduin viettämään ensimmäiset viikot sohvalla maaten, mikä osoittautui hyväksi tilaisuudeksi lukea kaikki ne kirjat, jotka olin suunnitellut lukevani. Olin viime vuodet lukenut fantasiakirjallisuutta, mutta kaipasin jotain kevyempää ja ajatukset pois vievää. Kahlattuani läpi omat hyllyni ja parikymmentä e-kirjaa tunsin vanhan tutun tekevän paluutaan - inspiraatio kirjoittamiseen kolkutteli takaraivossa. Ensin näin mielessäni sarjan päähahmon Aavan, jonka tarina syntyi parin seuraavan päivän aikana. Sitten syntyi Majatalo Kontioranta, sitten Lehmuslahti, jonka esikuvana toimi nykyinen kotikyläni Virolahti.
Tekstin ensimmäinen versio oli valmis muutamassa viikossa. Lehmuslahti oli ensimmäinen romanttista feelgoodia edustava kirjoitukseni - aikaisemmin olin kirjoittanut vain fantasiaa ja dystopiaa. Aava ja kumppanit kuitenkin halusivat saada tarinansa kerrotuksi, eikä silloin mietitä tyylilajia. Ja kun kustantamosta otettiin yhteyttä vain pari viikkoa käsikirjoituksen lähettämisen jälkeen, tiesin tehneeni oikein.
Kustannussopimus Tammen kanssa allekirjoitettiin syyskuussa 2023. Olin tätä ennen käynyt tapaamassa kustantajaa ja kirjoittanut tekstin kerran uudelleen. Kävelin ulos kustantamon ovista mukanani peräti kaksi kustannussopimusta, enkä voinut lopettaa hymyilemistä. Pienen hetken ajan maailmassa oli vain 26-vuotias Anni sanomassa 7-vuotiaalle itselleen, että katso nyt, mihin sinäkin pystyt.
Syksyn aikana tarina muotoutui, haki oikeaa suuntaansa ja alkoi lopulta asettua aloilleen. Alusta saakka tietämäni tärkeät tapahtumat ja asiat pysyivät, mutta tarinaan pääsi mukaan paljon myös uutta. Loppujen lopuksi Lehmuslahti ja Kontioranta kuitenkin syntyivät kuin itsestään. Sijaintinsa lisäksi Virolahti on lainannut Lehmuslahdelle myös paljon minullekin tärkeitä paikkoja - paikalliset saattavat tunnistaa esimerkiksi majatalon esikuvan, uimapaikkana toimivan louhoksen ja kylänraitin. Jokaisessa päähahmossa on myös pala minua itseäni, taltioituna kirjan sivuille.
Hunajaa ja houkutuksia -nimen saanut sarjan ensimmäinen osa ilmestyi toukokuussa 2024, jatko-osa Vipinää ja villasukkia marraskuussa 2024 ja sarjan kolmas osa Kuohuja ja kissankelloja heinäkuussa 2025. Nämä kolme kirjaa kertovat Aavan tarinaa, ja neljännestä kirjasta eteenpäin ääneen pääsevät myös muut lehmuslahtelaiset.